RIEKKOVAARA KESÄLLÄ
Saariselän läheisyydessä sijaitseva Riekkovaaran porotila tarjoaa teille ympäri vuoden mainion tilaisuuden tutustua poroihin ja saamelaisuuteen. Tilalla on perinteiseen tapaan rakennettu lapinkenttä, johon kuuluu hirsinen päärakennus, kota, lammen rannalla oleva rantasauna, talousrakennuksia sekä poroaitaus poroineen.
Riekkovaaran porotila on Nikodemuksen perheen kesäpaikka ja täällä teillä onkin mahdollisuus tutustua koko perheeseen. Vierailun aikana ruokimme aitauksessa olevia poroja ja kertoilemme teille poronhoidosta. Sitten onkin aika ottaa suopunki käteen ja harjoitella isännän opastuksella suopungin heittoa. Idyllisessä vanhassa pirtissä voitte kahvistella tai nauttia maukkaan lapin perinteisistä herkusta porosta tai lohesta valmistetun aterian. Mieleenpainuvan vierailun kruunaa isännän joiku.
Vierailun kesto ohjelmasta riippuen 1-2 tuntia. Riekkovaaran
porotila on tilauksesta avoinna bussiryhmille kesäkuusta
syyskuuhun. Päärakennukseen mahtuu 100 henkilöä.

